Kustantaja: Tammi 2022
Sivumäärä: 394
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Luin kirjan Maagista kesäkisaa varten. Teos on tullut vastaan aiemminkin, mutta dystopioita en ole hirveästi jaksanut viime vuosina, vaikka niitä joskus aiemmin ahminkin innoissani. Nyt sitten tämä, pitkästä aikaa! Tosin koska teos on luokiteltu scifiksi, odotin spekulatiivisempaa otetta. Yllätyin pandemian ja sivilisaation romahtamisen ollessa käytännössä scifein piirre. Mutta se sitten onkin kirjan juonta hallitseva asia, joten en kiistele tätä vastaan.
Mutta sitten se juoni. Teoksessa kuljetaan eri tasoilla ajallisesti, tärkeimpänä jakajana kuvitteellisen georgiantaudin äkillinen puhkeaminen ja lähes kaikkien ihmisten menehtyminen siihen nopeasti. Juonessa seurataan useampaa eri hahmoa ennen ja jälkeen romahduksen. He kulkevat ajan lisäksi myös eri roolien läpi, kirjaimellisestikin. Muutama heistä on näyttelijöitä, yksi myös pandemian jälkeisessä maailmassa.
Tämän kautta kirjassa käsitellään kulttuurin ja elämysten merkitystä ihmiselle myös äärimmäisen stressaavina aikoina. Kiertävä sinfoniaorkesteri esittää musiikkia ja Shakespearen näytelmiä kulkemalla kylästä toiseen. Heidän kiertuevaunuissa lukee "Selviytyminen ei riitä." Se on yksinkertaisen kaunis totuus, ja samalla ilahduttavasti lainaus Star Trekistä.
Hahmot eivät ole valikoituneet satunnaisesti, vaan lähes kaikkia yhdistää tavalla tai toisella mystinen pienen painoksen scifisarjakuva, joka luo omat ikkunansa hahmojen välille halki ajan. Tästä sarjakuvasta kirja on myös saanut nimensä. Mutta ei siitä sen enempää, koska haluan välttää juonipaljastuksia.
Kirja on nopeasti luettava, kieli on vaivatonta ja kuljettaa lukijaa sulavasti eteenpäin. Tätä "yksinkertaisuutta" ikään kuin paikkaa aikatasojen ja eri näkökulmien moninaisuus ja monimutkaisuus. Toisaalta jos rakenne olisi lineaarisempi, ei tarina olisi niin vavahduttava. Tämän vuoksi mietin mennäänkö tässä muoto edellä. Se ei ole kuitenkaan moite, ainoastaan huomio.
Kiinnostavinta kirjassa oli ihmissuhteiden ja juonten palasten yhdistymisen lisäksi romahduksen jälkeisen maailman pohtiminen ja miltä se näyttää globaalissa pohjoisessa elävän nykyihmisen silmin. Ei internetiä, ei sähköä, ei lääkkeitä, ei juuri mitään nykyisen yhteiskunnan peruselementtejä. Toisaalta minua hieman väsyttää antisosiaalisten trooppien käyttö ja miten väkivalta nähdään ihmisen luontaisena toimintamallina kriisitilanteessa, minkä takia en olekaan dystopioita lukenut kovin paljoa enää. Kaipaan muunlaisia visioita.
Kirja on mielestäni hyvä. Ei loistava, mutta se on ehdottomasti hyvin kirjoitettu. Oma maku kaipaa vain erilaisia mausteita.