Kustantaja: Otava 2024
Sivumäärä: 416
Viipurinsaksalainen Tilda keksii paeta avioliittopaineita Sortavalassa sijaitsevaan opettajaseminaariin. Opettajattarien on pysyttävä naimattomina ja ammatti on myös varsin kunniallinen. Ensimmäisenä päivänä hän jo tapaa mantsilaisen Jelenan, josta tulee pian sydänystävä. Heidän välilleen alkaa sukeutua rakkautta, mutta Jelenan mysteerinen ja rikas setä vaatii kasvattinsa läsnäoloa liikeasioissa aika ajoin ja hänestä liikkuu jos jonkinmoisia erikoisia huhuja.
Tässä on paljon hyvää. Ylipäätänsä pidän karjalaisuuden näkymisestä kirjallisuudessa, ja kirjailijan oma sukutausta on nimenomaan Mantsista. Tätä kautta näkyy tietty rakastava huolehtiminen faktoista ja karjalan kielen pienestä esillepanosta. Sitten kun tähän vielä lisää naisten välisen rakkauden ja erilaiset karjalaisuudet, niin representaation voi sanoa olevan aivan mallikasta.
Osa kirjan tekstistä on Tildan muistiinpanoja kuulemistaan kansantarinoista, loitsuista, lauluista ja kertomuksista, ja ne ryydittävät kertomusta sekä valaisevat joitakin tilanteita vielä lisää. Tämä on kiva lisäys, ja myös tekee näkyväksi sen ajan ”oppineiden” halun tutkia rahvasta ja ylöskirjoittaa niin paljon kuin voivat.
Kirjan loppupuolella asiat alkavat kuitenkin hieman sortua. Tarinaan on saatu monta kiinnostavaa sivujuonta, jotka täytyy tavalla tai toisella ratkaista, mutta aika tai tila ikään kuin loppuu kesken. Seminaarivuosia on vain kolme, ja kerronta nopeutuu toisinaan turhan paljon. Kirjan lopetus on myös oudon epätyydyttävä. Tuntuu ikävältä sanoa, mutta ikään kuin kunnianhimo olisi loppunut viimeisillä sivuilla. Se on sääli, sillä muuten kirja vei mennessään ja oli erittäin nautinnollinen.
Suosittelen silti kirjaa mielelläni, sillä siitä saa mukavasti kuvaa ortodoksikarjalaisuudesta ja jonkin verran myös fennomaniasta. Pienistä puutteista huolimatta tarina on taianomainen ja hieno kokemus.