Kustantaja: Osuuskumma 2025
Sivumäärä: 237
Toimittaneet: Hanna Morre Matilainen ja Frida Burns
Pinnan alla - Olentoja syvyyksistä on uusin Osuuskumman julkaisema novelliantologia, joiden tarinoita kietoo yhteen vedenalainen maailma ja siellä tapahtuvat kummalliset asiat. Novelleja on yhteensä 10 ja ne sisältävät hyvin moninaisen kattauksen aiheesta. Kustantamon linjan mukaisesti kaikki novellit ovat spekulatiivista fiktiota juuri mitään genreä säästämättä. Vaikka aiheet vaihtelevat paljonkin, on niiden järjestys kuratoitu ajatuksella ja tiettyä kaarta noudattaen.
Kirja saa hyvän alun, kun Magdalena Hain Neidonkampa-novelli Näkistä suomalaiseen kansanuskoon pohjaten muistuttaa, kuinka ihania sadut ovatkaan. Perään tulee rankempia tarinoita. Maija Nyströmin Kävin koreasti jaloilla kertoo väkivaltaisten leikkauksen läpikäymästä merenneidosta. Janos Honkosen Veen alle on meillä matka sijoittuu muistoihin sekä pimeään kesäiltaan, jossa Yhdysvalloissa asuva Jules Koivula käy piipahtamassa Suomessa perheen mökillä ja päätyy hyytävälle kalastusretkelle. Frida Burnsin novellissa biologianopiskelija löytää krakenin, ja päähenkilön hulluuden etenemistä on herkullista seurata. Tämän jälkeen rytmi vaihtuu tervetulleesti, ja Vesa Sisätön Häpeän herra tuo kekkos- ja Kalle Päätalo-punkkia huumorilla ja vedenalaisella ufolla höystettynä.
Edith Arkon Kaksi ratsua on riipaiseva tarina, kuolemansairaan Petran pyrkimyksestä viimein elää ja toteuttaa unelmansa. Veden alla elävä hevonen ja skotlantilainen Lachlan ilmestyvät sopivasti paikalle, onko enää mitään menetettävää? Mia Myllymäen Uoman täydeltä kyyneliä vie lukijan Etelä-Amerikkaan, kuivuuden ja janon täyttämään elämään. Heikki Nevalan Vihtori Komulaisen mielenmaisema heti sen jälkeen repäisee lukijan kotoisaan, talviseen Suomeen, jossa "pinnan alla" saa todella hykerryttävän tulkinnan.
Carita Forsgrenin nimikkonovelli Pinnan alla jatkaa Suomessa, mutta lapsikertojan näkökulmasta menneiltä vuosikymmeniltä. Rakastan epäluotettavia kertojia, jonka lisäksi kertomuksessa tuodaan sivussa esille aiemmin niin kovin huolimaton ympäristönsuojelu ja sen vaikutukset luontoon. Viimeinen novelli on Hanna Morren kirjoittama. Se päättää antologian turvalliseen merirosvoromanssiin, jossa vedenjumala Okeanos kohtaa kapteeni Thalassan. Tässä on myös erittäin hyvä koukku, sillä novellin tarinaan sijoittuvasta maailmasta on tulossa oma romantasia-sarja, jonka ensimmäinen osa julkaistaan keväällä 2026. Tunnelman nousun lisäksi lukija (eli minä) jää odottamaan hyvillä mielin jatkoa.
Novelliantologia on taitavasti koostettu, sen sisältämät tarinat ovat riemukkaan monimuotoisia ja riepottelevan synkkiä. Kehtaan suositella myös ihmisille, joita spefi ei niinkään kiinnosta genrenä. Tarinoiden hyvin rakennettu psykologinen jännite vetoaa mitä luultavammin moneen eikä jätä kylmäksi.